Elävää historiaa eloonjäämistaistelusta

Sirkka-Liisa Ranta: Luutsaaren kalapirtti. Muikunpyyntiä Kuhmoisten Isojärvellä. Luutsaaren kalapirtin kannatusyhdistys ry 2009

 

Kuhmoisissa Isojärven ranta-asukkaat ovat tarkkailleet talven tuloa ja muikunpyynnin alkua rantamatalikoiden kaislikoista. Kun ensimmäiset pakkaset muodostavat jääkalkkareita eli mompuloita kaislantynkiin, se on ollut varma talven merkki. Järven rannalla kesiään viettänyt kieli- ja kansatieteilijä Ahti Rytkönen (1899-1989) kuvaili muikkujen häämusiikin syntyvän, kun aallokko näppäilee sulassa vedessä eri kokoisia jääkalkkareita.

 

Hyvien ystäväverkostojen kutsusta ajauduin marraskuussa 2009 mutkaisia, mäkisiä ja lumisia teitä pitkin Kuhmoisten erämaihin, Isojärven Luutsaaren kalapirtille. Vanha kalapirtti oli jälleen kerran kunnostettu sen 175-vuotisen olemassaolon kunniaksi. Laiturissa nykyinen nuottakunta kolmine veneineen hyytävässä marraskuun säässä valmistautui esi-isiensä lailla kalanpyyntiin.

 

Muinoin kahdeksan kuhmoislaisen talon muodostaman Ryysälän nuottakunnan miehet kokoontuivat loka-marraskuussa usein viikkojen ajaksi kutumuikun pyyntiin Isojärvelle. Lähitalojen lisäksi muikunpyytäjiä saapui myös kaukaa kirkonkylästä, lähes 30 kilometrin takaa. He rakensivat Isojärven suurimpaan saareen, Luutsaareen, tukikohdaksi kalapirtin, jossa yövyttiin, lämmiteltiin jääkylmän veden kohmettamia käsiä ja selvitettiin pyydyksiä.

 

Hirsinen pirtti eteisineen, takkoineen, makuulavoineen, puumerkkeineen ja muine tykötarpeineen edustaa parhaalla tavalla perinteistä kestävää suomalaista rakennustaitoa, josta Isojärvellä on monia muitakin upeita esimerkkejä, kuten rantamaisemaan tyylikkäästi istuvat venetalaat. Tukikohtaan kuuluvat luonnollisina osina pirtin savun tuoksu ja hämy, pinnat, joita niin takka kuin pärevalkea ovat kalastajapolvien saatossa tummentaneet.

 

Pienen muikun suuri merkitys

 

Isojärvi ei ole mikä tahansa järvi eikä Luutsaaren kalapirtti mikä tahansa hirsirakennus. Karu mutta kaunis ja kirkasvetinen järvi on kuin Päijänne pienoiskoossa ja kalapirtti kertoo muikun ja sen pyynnin merkityksestä paitsi paikallisesti myös valtakunnallisesti – rohkenisi sanoa laajasti Sisä-Suomen asutuksen leviämisen ja esi-isiemme eloonjäämistaistelun kannalta.

 

Pieni kala, muikku, piti suurta osaa väestöstämme hengissä ja terveinä entisajan elämäntaistelun vaikeimpana talviaikana. Nuottakuntien saaliit pakastettiin luonnonmenetelmällä tai suolattiin tiinuihin tai nelikoihin pitkiksi talvikuukausiksi, jolloin muusta ravinnosta saattoi olla joskus täydellinen pula. Vasta rekikelien aikaan päästiin muikkusaalista kuljettamaan pirtiltä. Muikku on ollut vuosisadat järvi-Suomen tärkein talouskala – siksi pieni muikku ansaitsee kotitalouksien kannalta suurimman kalan arvon.

 

Pätevä tutkimus kalastusperinteestä

 

Kalapirttiä pitää yllä kotiseutusihteeri Kirsti Salmisen johtama Luutsaaren kalapirtin kannatusyhdistys. 175-vuotisjuhlan kunniaksi valmistui kansatieteilijä fil.tri Sirkka-Liisa Rannan kirjoittama ainutlaatuinen tutkimus ”Luutsaaren kalapirtti”.

 

Runsaalla 80 sivulla Ranta kertoo paitsi kalastajien välttämättömän tukikohdan vaiheet myös uniikkia tietoa kalastusperinteestä, muikunpyynnin menetelmistä, kalastajista ja työn laajasta merkityksestä koko ympäristölle. Tutkimus on tärkeä suomalaisen kalastuksen ja yhteiskunnan historiaa. - Muikun suurena ystävänä jäi kaipaamaan vain niiden herkullisten ja konstailemattomien kotoisten muikkuruokien reseptejä, joilla valmistetut tuotteet hivelivät makuhermojamme kalapirtin juhlapäivänä.

 

Kyseessä on sujuvasti kirjoitettu syvälle porautuva tapaustutkimus, paikallinen mutta yleispäteväksi yltävä työ. Vastaavia nuottakotia, tupia ja pirttejä ja nuottakuntia on ollut ympäri Suomen. Niistä ei Samuli Paulaharjun jälkeen juuri ole tiedettä tehty. Monet on jätetty hoitamatta hajoamaan ja tilalle tehty jos jonkinlaisia räikeitä ja kiiltäväkattoisia virityksiä, joilla ei saisi olla rakennuslupaa edes kaukana näkymättömissä vesirajasta.

 

Rantarakentamisenkin paisuvien ympäristöhaasteiden vuoksi olisi ollut paikallaan, että myös valtakunnallinen media olisi loistanut tärkeän ja upean tutkimuksen julkistamistilaisuudessa läsnäolollaan.

 

Kirja kertoo myös Luutsaaren tilan vaiheista. Tila ja Pirttiniemi kalapirtteineen muodostavat Luutsaaren kauniin kulttuurimaiseman. Luutsaaren talosta haettiin apua muikkujen puhkomiseen, kun saalis oli runsas. Luutsaaren tila ja kalapirtti kuuluvat nykyisin metsähallituksen hallinnoimaan Isojärven kansallispuistoon, joka on perustellusti tutustumisen arvoinen ja jonka myös jo monet ulkomaalaiset ovat löytäneet.

 

Luutsaaren nimi?

 

Sirkka-Liisa Rannan tavoittama vanha loru kertoo ehkä jotakin tapahtumista, joiden arvellaan liittyneen isovihan eli venäläisten ylivallan aikaan (1713-1721):

Hirmupohjassa hirmuteot tehtiin,

haavoittuneet Kuolemansaareen vietiin,

luut Luutsaareen haudattiin,

Ilomäessä ilot pidettiin.

 

Pieni suuri kirja on erinomaisesti kuvitettu. Osa kuvista, kannesta ja nimiöaukeamasta lähtien, on Ahti Rytkösen verrattomia otoksia, osin menneestä maailmasta.

 

Luutsaaren kalapirtti on tyylikäs ja harvinainen vieminen monille muillekin kuin muikun ystäville.

 

JUKKA-PEKKA LAPPALAINEN,  yhteiskuntatieteiden maisteri, tiedetoimittaja

 

Arvio on ilmestynyt Hiidenkivi-lehden numerossa 3/2010